Suosittelemme

Avainsanat

Jaa sisältö

Uusikaarlepyyläinen Prevex on Suomen vanhimpia toimivia muovialan yrityksiä ja Skandinavian johtava keittiön ja kylpyhuoneen vesilukkojen valmistaja.

Vuodessa vesilukkoja valmistuu noin 3,4 miljoonaa kappaletta ja 90 % tuotteista menee vientiin. Yritys on saavuttanut asemansa asiakaslähtöisyydellä ja investoimalla tuotekehitykseen.

Myös kasvuhalukkuus ja työhyvinvointi ovat iso osa Prevexin filosofiaa. Taloudellisten tunnuslukujen ohella kasvu konkretisoitui Prevexillä muutama vuosi sitten myös niin, että yrityksen toimistotilat alkoivat käydä pieneksi henkilökunnalle.

Prevexin aluemyyntipäällikkö Esa Niemi-Nikkola, tuotepäällikkö Kenneth Forsman ja varatoimitusjohtaja Thomas Nyström viihtyvät yrityksen uusissa neuvottelutiloissa.

– Tiedostimme parin vuoden ajan, että toimistotilamme muovitehtaan vieressä eivät pian enää riitä konttorihenkilökunnalle. Myös henkilökunnalta tuli toiveita lisätilasta. Kun sitten asiaa mietimme, keksimme lopulta ratkaisuksi rakentaa uuden toimistorakennuksen vanhan toimistorakennuksen viereen ja yhdistää rakennukset toisiinsa yhdyskäytävällä, muistelee Prevexin varatoimitusjohtaja Thomas Nyström.

Kun rakennussuunnitelmat oli lyöty lukkoon ja projekti laitettu käyntiin, Nyström otti yhteyttä pitkäaikaiseen yhteistyökumppaniin.

– Otimme ajoissa yhteyttä Keski-Pohjanmaan Konttoripisteeseen ja pyysimme, että he varautuvat isoon toimistokalusteiden tilaukseen, Nyström naurahtaa.

– Konttoripisteen kanssa olemme tehneet monipuolisesti yhteistyötä jo silloin, kun tulin Prevexille henkilöstö- ja talouspäälliköksi vuonna 2007. Konttoripiste on toimittanut meille toimistokalusteet vanhan toimiston puolelle ja olemme aina olleet tyytyväisiä kalusteiden hintalaatusuhteeseen ja saamaamme palveluun. Meille tärkeintä olivat nimenomaan toimivat, kokonaisvaltaiset kalusteratkaisut, Nyström jatkaa.

Uuden toimiston sisustuksen suunnittelu alkoi Prevexin, Konttoripisteen ja kalustevalmistaja Adin yhteisellä tapaamisella.

Timo Kuivanto Konttoripisteeltä ja Adin sisustussuunnittelija Eliina Harvia kävivät tutustumassa rakenteilla oleviin tiloihin ja pohjapiirustuksiin.

Adin suunnittelija teki ehdotuksen uuden toimiston värimaailmasta Prevexin logon väreihin perustuen, pohjapiirustukset jokaisen toimistohuoneen sisustuksesta ja listan tarvittavista kalustehankinnoista.

Uuteen toimistoon päätettiin hankkia jokaiselle työntekijälle sähköiset työpöydät, työtuolit, kaapistot, neuvottelukalusteet, aulakalusteet ja taukotilan kalusteet. Prevexin vastuulle jäi ehdotettujen ratkaisujen hyväksyminen.

"Prevex panostaa työhyvinvointiin merkittävänä osana strategiaansa. Ergonomia on tietysti iso osa työhyvinvoinnissa. Ergonomia maksaa investointivaiheessa, mutta se maksaa itsensä aina myös takaisin, kun toimistotyölle tyypilliset sairaspoissaolot vähenevät."

– Kun haimme kokonaisvaltaista ratkaisua uuteen toimistoomme, arvostimme nimenomaan hyvää palvelua. Sisustussuunnittelija kartoitti juuri meidän tarpeemme ja saimme meille räätälöidyn valmiin ehdotuksen. Ehdotuksen pohjalta saimme myös toimistokalusteita koekäyttöön eikä päätöksiä tarvinnut tehdä pelkästään sisustussuunnitelman ja tuotekuvaston varassa, Thomas Nyström kiittelee.

– Konttoripisteeltä saimme apua projektin koordinointiin ja aikataulun suunnitteluun, sillä he tietävät toimistokalusteiden toimitusajat. Kun sisustussuunnitelma oli hyväksytty, teimme tilauksen tuotteista maaliskuussa 2015, huonekalut tulivat meille heinäkuun vaihteessa ja kun saimme heinäkuussa käyttöönottoluvan uudelle toimistorakennukselle, huonekalut olivat valmiina ja meidän täytyi vain asentaa kaikki paikalleen.

Kun toimistokalusteet oli asennettu paikoilleen, Timo ja Eliina tulivat uudestaan paikan päälle. Jokaisen työntekijän oma huone käytiin vielä läpi, jotta jokainen saa varmasti mieleisensä huoneen. Samoin käytiin läpi neuvottelu- ja taukotilat.

After Sales on osa palvelua

– Suunnitelman näkeminen käytännössä osoitti, että joitain työpöytiä ja muita kalusteita voi vaihtaa toimivampiin ratkaisuihin ja nämä muutokset sitten toteutettiin sujuvasti. Joustava ”After Sales” on myös hyvää palvelua, koska meille tärkeintä on nimenomaan konttorin toimivuus, Nyström kiittelee.

Nyströmin vastuulla Prevexissä ovat pääasiassa talous, tehdastoiminnot ja tuotannon ostot, mutta varatoimitusjohtaja ymmärtää myös hyvän työviihtyvyyden merkityksen yrityksen menestykselle.

– Prevex panostaa työhyvinvointiin merkittävänä osana strategiaansa. Ergonomia on tietysti iso osa työhyvinvoinnissa. Meille oli aivan selvää, että kaikki työntekijät saavat sähköiset pöydät, laadukkaat työtuolit ja halutessaan myös ergonomiset hiiret. Ergonomia maksaa investointivaiheessa, mutta se maksaa itsensä aina myös takaisin, kun toimistotyölle tyypilliset sairaspoissaolot vähenevät.

– Uudet tilamme ja toimistokalusteet ovat saaneet paljon positiivista palautetta henkilökunnalta. Työviihtyvyys on varmasti parantunut. Uuden toimiston hyvä ilmastointi auttaa jaksamaan töissä, toimistokalusteet ovat ergonomiset, tiloissamme on hiljainen ja miellyttävä äänimaailma ja sisustuksen värimaailma on raikas, yrityksemme näköinen, harmoninen, rauhallinen ja lisäksi sellainen, että se kestää aikaa, Nyström summaa onnistuneen projektin.

Data Group Kokkola 07.12.2016

Suosittelemme

Avainsanat

Jaa sisältö